Sunnuntai 23päivä syyskuuta 2012 valkeni sateisena ja kylmänä. Vinkun ensimmäinen päivä, jolloin se pääsee kokeilemaan käytännönmetsästystä maastossa. Ajoimme ensimmäiseksi metsästäjä ystäväni Tommin kanssa Kuhmoisissa Torvelan erämiesten pienriista-alueelle Härkäkorpeen. Jätimme auton tienviereen ja lähdimme rämpimään metsään. Toiveena tietysti olisi, että löytäisimme edes yhden teerin/pyyn tms, että pääsisimme kokeilemaan Vinkun metsästystaitoja maalla. Vinku ja seuraneitinä toimiva 6v cockerspanieli Lilo olivat aivan innoissaan päästessään metsään juoksentelemaan. Vinku ei tainnut ymmärtää ollenkaan mihin olimme menossa. Tuntui että Vinku juoksenteli tuttuun tapaan rämeikössä, kuin lenkillä olisimme olleet. Ajoittain Vinkusta kyllä huomasi että se teki noutajamaiseen tapaan hakua, käytti nenäänsä ja mennä viipersi hajujen perässä silloin tällöin. Aikamme käveltyä siipien havinaa kyllä kuului, mutta lintuja ei näkynyt.
Päätimme palata autolle ja jatkaa autolla matkaa Roninvuorelle. Auto jätettiin kääntymispaikalle ja lähdimme sateiseen maastoon vain reippaasti kävelemään kera koirien. Olimme kävelleet ties kuinka monta kilometriä ja aikaa oli kulunut. Mielessä jo ajattelin että luovutetaan, ”ei täältä mitään löydy”. Noustuamme yhden jyrkänteen päälle, jalat maitohapoilla vain tuijotin mihin jaloillani astun kunnes yhtäkkiä Tommi havahtui ”teerilauma!”. Itsekin hätkähdin, Vinku oli minusta hieman kauempana. En viitsinyt huutaa koiraa vierelleni vaan odotin , että Vinku itse havaitsisi lentävät tiput taivaalta ja mielestäni Vinku katseli haulikon osoittamaan suuntaan. Hieman kaukana teerit lensivät, mutta Tommi osui yhteen ja lopulta lintu tippui taivaalta alas kuin tähdenlento suoraan suolle. Lähdimme kävelemään suolle päin, samalla itse antaen liian hätäisesti Vinkulle ”etsi” käskyä, mitä olemme harjoitelleetkin aikoinaan taippareihin treenatessamme. Vinku ei ollut selvästikkään kunnolla saanut markkeerattua teerin putoamis paikkaa, koska oli aivan hämillään siitä ,että miksi annoin käskyä ”etsi”. Olihan lintu meistä suht kaukana. Menimme lähemmäs suolle, otin Vinkun viereeni, rauhoitin koiran ja itseni. Annoin Vinkulle suuntaa kädellä sekä suullisen käskyn uudestaan ”etsi”. Vinku teki pitkästä kävelyreissusta huolimatta hyvää hakua väsymättä. Hetken päästä nenä alkoi pelaamaan ja Vinku löysi teerin. Hetken haisteltuaan Vinku nappasi tipun suuhunsa ja kantoi ylpeästi teerin mammalle saakka.
Palautus oli mitä mainioin, ei tiputtelua ja koira tuli suoraviivaisesti luokseni. Voi sitä riemun määrää niin minulta kuin koiralta hienosta yhteistyöstä. Tommi suolisti teerin yhden lätäkön vieressä, antaen koirille hyvästä työstä teerin sydämen ja maksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti